Pääsiäinen - näin vietät rennot juhlapyhät omalla tyylillä

Milloin pääsiäinen on?

Milloin pääsiäistä vietetään? Pääsiäinen 2022 sijoittuu huhtikuun puolenvälin tienoille: 15.–18.4.2022. Tiedätkö, miksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina reilustikin? Ensimmäinen pääsiäispäivä on aina tiettynä päivänä, nimittäin kevätpäiväntasauksen jälkeistä täyttä kuuta seuraavana sunnuntaina. Joskus pääsiäinen on siis jo maaliskuun puolenvälin jälkeen, joskus lähempänä huhtikuun loppua.  

Ensimmäinen pääsiäispäivä on pääsiäisenä 2022 sunnuntaina 17.4.2022. Pääsiäinen alkaa kuitenkin jo paljon ennen ensimmäistä pääsiäispäivää! Palmusunnuntaita vietetään sunnuntaina 10.4. Muistathan, että silloin tapahtuu virvonta - ja ovellesi saattaa ilmestyä pieniä virpojia. Hanki siis virvontapalkkiot hyvissä ajoin etukäteen. Virvontapalkkioiden kestosuosikki, pääsiäismuna, on takuulla kovaa valuuttaa myös pääsiäisenä 2022.  

Kiirastorstai on torstaina 14.4., ja toisin kuin seuraavan päivän pitkäperjantai, se on vielä tavallinen työpäivä. Useimmilla työpaikoilla voi siis vaihtaa vapaalle kiirastorstain jälkeen, ja viettää pidennettyä viikonloppua pitkästäperjantaista toiseen pääsiäispäivään eli maanantaihin 18.4. saakka. 

Pääsiäisen ruoka - suunnittele pääsiäisen menu jälkiruokineen

Pääsiäinen on ehdottomasti kevään kulinaristinen kohokohta. Pääsiäisen ruoka pitää sisällään ihania sesongin herkkuja. Pääsiäisen reseptien kruununjalokivinä toimivat yleensä parsa ja karista minttuhyytelöllä. Joillekin suolaista pääsiäisen ruokaa tärkeämmässä asemassa ovat pääsiäisen jälkiruoat ja pääsiäisen leivonta - niiden kanssa haasteeksi voi jopa muodostua runsaudenpula. Yksi hyvä keino tämän positiivisen ongelman ratkaisuun on kirjoittaa lapuille eri vaihtoehdot; rahkapiirakka pääsiäinen,kääretorttu pääsiäinen, juustokakku pääsiäinen; ja nostaa sieltä sattumanvaraisesti pääsiäisen 2022 jälkkärivalinta.  

Mutta kohautatko sinä olkiasi kaikille näille makeille leivonnaisille, ja vannot sen sijaan juhamietolaisittainmämmin nimiin? Hyvä niin, sillä erityisesti makeuttamaton ruisjauhoista ja maltaista tehty mämmi ohittaa terveellisyydessään kakut ja muut leivonnaiset. Entä, kuuluuko sinun pääsiäiseesi hyvä viini? Vinkki vitosena muistutamme, että Alkon aukiolo pääsiäisenä kannattaa selvittää hyvissä ajoin, jottei jää pääsiäispöydässä kuivin suin. Oletko sinä poistanut riippuvaisuutesi viinikaupan aukioloista omalla viinikaapilla? Näillä palkitsevilla sähkösopimuksilla viinit pysyvät taatusti viileinä! 

Psst! Muista, että sinun pääsiäisen menusi voi karitsan, mämmin ja valkkarin sijaan aivan yhtä hyvin olla sohvalle sovelluksen kautta tilattu burgeriateria, jonka nautit leffamaratonin ohessa. Siihen sivuun kun varaa pari suklaamunaa - niin avót!

Pääsiäiskoristeet - oletko sinä sesonkikoristelija? 

Tunnustatko sinä väriä: pääsiäisenä, jouluna, vappuna ja muina juhlapyhinä? Pääsiäiskoristeet tuovat paljon kaivattua väriä kotiin pitkän talven jälkeen. Keltaiset tipuset ja värikkäät pääsiäiskranssit nostavat melkein varkain asukkaiden energiatasoa. Siksi käsistään kätevien kannattaakin pyhittää aikaa pääsiäisaskartelulle. Tämä on myös lasten lempipuuhaa. Samassa rytäkässä saadaan kotiin pääsiäiskoristeet ja pikkunoitien virpomavitsat, joissa pajunkissat saavat kumppanikseen värikkäitä höyheniä ja kreppipaperia… Virpomavitsat ilahduttavat silmän lisäksi myös vatsaa, kun ne palmusunnuntaina toimivat vaihdannan välineenä suklaamunille. 

Pääsiäisenä ei kannata miettiä sähkösopimusasioita

Kuuluipa sinun pääsiäiseesi tunnin tarkkuudella suunniteltu kyläilyagenda tai täysin parhaassa eli omassa seurassa hengailu, pääsiäinen ei ole oikea aika huolehtia sähkösopimusasioista. Hoida siis tarvittaessa sähkösopimus kuntoon jo ennen pääsiäisen viettoa! 

Mikä sähkösopimus sopii sinulle parhaiten? Tutustu! 

Tiesitkö, että kaikkiin Kotimaan Energian sopimuksiin kuuluu Bonustunti, yksi ilmainen tunti sähköenergiaa joka ikinen päivä!

Pääsiäinen 2022 - juuri sellainen kuin sinä haluat

Hyvää pääsiäistä ei mitata tavattujen tuttujen, ostettujen keltaisten tulppaanien tai syötyjen suklaamunien määrässä. Onnistunut pääsiäinen on sellainen, joka sopii sinulle juuri tässä ja juuri nyt. Jos pitkä talvi - ja takatalvi - on vaatinut veronsa, voi olla, että haluat tänä pääsiäisenä rentoutua omissa oloissa, vaikkapa hyvien sarjojen tai kirjojen parissa. Hyvä niin! Jos sinulla on aikaa ja energiaa valmistaa viiden ruokalajin pääsiäismenu ja järjestää naapuruston lapsille suklaamunajahti, hieno juttu! 

Pysyväthän viinit kylmässä ja paistuuhan lammas pääsiäisen pyhinä? Entä: saako telkkarin maratoonivalmiuteen ja saunan lämpiämään? 

Tilaa sähkösopimus ja nauti pääsiäisestä!