"Olin ajatellut, etten löydä enää ketään"

Lea ja Pentti tapasivat toisensa seniori-iässä. Pariskunta asuu erillään ja arvostaa toistensa menneisyyttä

Olen uusi asiakas

Solmi diili
tositarkoituksella.

Tilaa sähkösopimus

Olen uskollinen asiakas

Tienaa tunti ilmaista sähköä – joka päivä.

Aktivoi sähkötuntietu

Kiitos, kun pysyit rinnallani.

Elämän aallokoissa vastaan lipuu sekä iloja että suruja. Miten selvitä yhdessä vaikeuksien yli, löytää kiinni pitävä liima? Sähkö pysyy ilmassa, kun sitä vaalii.

"Olin ajatellut, etten löydä enää ketään"

Lea ja Pentti tapasivat toisensa seniori-iässä. Pariskunta asuu erillään ja arvostaa toistensa menneisyyttä. "Nautimme vapaudesta", Lea sanoo.



Pena kertoo:

Meidän tarina on ihan normaali tarina. Tapasimme palvelutalossa kahdeksan vuotta sitten. Juteltiin normaaleista asioita, kunnes Lea kysyi, mitä harrastan. Vastasin, että käyn sauvakävelyllä, mutta ei ole kaveria. Lea totesi, että me voitaisiin mennä yhdessä kävelemään.

Annoin puhelinnumeron Lealle. Hän soitti parin viikon perästä ja kysyi, koska mentäisiin sauvakävelemään. Kohteliaana miehenä sanoin, että voin mennä Lean luokse autolla.

Ajoin Lean luo Vuosaareen kukkakaupan kautta. Odotin autossa, kunnes Lea tuli ulos erittäin kauniina, ruskeaan nahkapukuun pukeutuneena. Ajattelin, että mitenköhän mun tässä oikein käy. Kävelimme meren rannoilla ja vietimme aikaa idyllisessä kahvilassa keskellä metsää. Lea kertoi omaa elämäntarinaansa ja minä omaani. Sovimme, että mennään uudestaankin.

Vastavierailuja alkoi tulla ja sitten mentiin tanssimaan. Kyläilimme ja olimme jo yötäkin toistemme luona.

Lea on syntynyt vuonna 1942. Minä olin silloin 16-vuotias. Asuin Hakaniemessä noin sadan metrin päässä Lean perheen kodista ja olin töissä Lean kodin vastapäisessä kone- ja siltaliikkeessä. Kävelin hänen ikkunansa alta joka aamu. Teoriassa on mahdollista, että olisin nähnyt Lean vauvana.

Tässä välissä ehti tapahtua paljon meille molemmille. Olin naimisissa 61 vuotta. Sanon aina, että minulla oli kultainen avioliitto, josta syntyi kolme tytärtä. Vaimoni sai ärhäkän haimasyövän 11 vuotta sitten – lääkäri antoi kaksi kuukautta elinaikaa. Nukuin vaimoni vieressä saattohoidossa kahdeksan yötä. Kun lähtö tuli, olin hänen vierellään.

Menetys oli kova. Kaksi vuotta toivoin, että kuolisin. Millään en olisi uskonut, että näin riski mies voi vaipua niin syvälle suruun. Sieltä kuitenkin noustiin. Ja sitten tapasin Lean.

On harmi, kun niin moni ikäisemme jää kotiin ja menettää sosiaalisen elämän. Meillä on hauskaa, Lea kestää nurinkurista huumorintajuani ja jopa pitää siitä. Sain Lealta hänen vanhan tietokoneensa ja Lea opetti minua käyttämään sitä. Nyt olemme olleet mukana muun muassa Seniorit somessa -televisiosarjassa Lean kanssa.

Olemme virkeitä senioreita ja haluamme olla esimerkkeinä myös muille. Tavoitteenamme on, että pysymme terveinä, jaksamme liikkua, harrastaa ja nauraa yhdessä.”

Pena ja Lea

Lea kertoo:

Kunnioitamme kumpikin toistemme menneisyyttä, ja se on hirveän tärkeä asia. Pentti on ollut 11 vuotta leskenä, minä 10. Olin mieheni omaishoitajana pitkään ennen hänen kuolemaansa. Lääkäri sanoi meille, että tämä kyllä loppuu pian. Se oli raskasta aikaa, ja siinä ajassa ehdin sopeutua ajatukseen, että mieheni kuolee ja onnellinen, 40 vuotta kestänyt avioliitto päättyy.

Kun mieheni kuoli, olin juuri eläkeiässä. Työkaverit sanoivat minulle, että miksi jäisin kotiin itkemään ja kannustivat jatkamaan töitä. Uskon, että työnteko auttoi pääsemään menetyksestä yli. Tein töitä 68-vuotiaaksi, jonka jälkeen jäin eläkkeelle.

Yhtäkkiä minulla oli paljon vapaa-aikaa, enkä tiennyt, mitä sillä tekisin. Olin ajatellut, etten löydä enää ketään. Aloin tekemään vapaaehtoistyöstä palvelutaloissa, ja yhdestä niistä tapasin Penan.

Meillä on elämässä samat arvot. Perhe on tärkeä. Emme juo, laatu on meille tärkeämpää kuin määrä ja olemme säästäväisiä. Asumme omissa kodeissamme, sillä nautimme vapaudesta. Näemme silti toisiamme melkein joka päivä. Ihanaa on pienet teot ja huomionosoitukset, kädestä kiinni pitäminen.

Käymme sauvakävelyillä yhdessä, tanssimassa ja matkoilla. Olin minä tanssimassa käynyt myös ennen Penaa, mutta en saanut siitä mitään irti – siellä oli vain hirveitä miehiä!

Olin itse aiemmin ollut avustajana televisiotuotannoista. Houkuttelin Penankin mukaan, ja nyt meitä pyydetään joka paikkaan seniorin näkökulmaa kertomaan. Mielestäni on tärkeää, että ihminen osaa myös nauraa itselleen.”

Joskus uusi kipinä rakkauteen voi löytyä yllättävästäkin paikasta. Me Kotimaan Energialla haluamme vaalia hyvää ja tasapainoista elämää. Pidetään yllä yhteistä kipinää – joskus se onnistuu parhaiten huumorilla.

"Molemmat tiedämme, että omasta jutusta kiinni pitäminen on todella tärkeää”

Noora ja Jasper tapasivat pääsykokeissa Tampereella. Nyt pariskunta elää kaukosuhteessa ja toteuttaa itseään eri kaupungeissa.



Noora kertoo:

"Muistan selvästi sen tunteen, kun tapasin Jasperin ensimmäisen kerran. On vaikeaa selittää, miksi jotkut ihmiset herättävät sellaisia tunteita. Pidin Jasperia heti tosi mielenkiintoisena ja hauskana. Tykkäsin sen silmistä.

Tavatessamme olin juuri eronnut ja muuttanut Tampereelle opiskelemaan. Uusi koulu ja kaupunki – ajattelin että viimeinen asia mitä nyt haluan, on joku mies. Silloinkin, kun tajusin olevani ihastunut, ajattelin, että voi hitto, ei nyt! Muistan sanoneeni Jasperille, että vaikka olenkin häneen ihan sairaan ihastunut, mitään ei saa tapahtua. Ja sitten tietysti kuitenkin tapahtui. Sille ei voinut mitään.

Olemme kummatkin opiskelleet popjazz-laulua Tampereella. Tapasimme pääsykokeissa, joissa Jasper toimi avustajana ja vastaparinani muutamissa laulutehtävissä. Nykyään Jasper opiskelee Helsingissä klassista laulua.

Samalla alalla olemisessa on puolensa. En voisi kuvitella, että en pystyisi jakamaan näitä kokemuksia. Sen ottaa välillä itsestäänselvyytenä, että toinen ymmärtää ja tietää miltä tuntuu, jos vaikka koe-esiintyminen on mennyt huonosti. Ainakaan ei tarvitse pelätä mustasukkaisuutta, jos pitää pussailla toista ihmistä jossakin proggiksessa.

Asuimme Tampereella ennen tätä syksyä, mutta jo muutaman kuukauden ajan olemme olleet kaukosuhteessa, kun Jasper muutti Helsinkiin. Onhan siinä haasteitakin: tällä alalla työllistyminen on vähän hankalaa, emmekä voi tietää, milloin asumme jälleen samassa kaupungissa.

Tuntuu, että olen vasta alkanut tajuta, mitä kaukosuhteessa eläminen vaatii. Viimeisen kuukauden sisällä on tullut ymmärrys siitä, että tämä ei olekaan muutaman kuukauden juttu. Emme edes tiedä seuraavaa kertaa, kun on mahdollisuus asua saman katon alla.

Varsinkin vastoinkäymisten hetkellä huomaa, miten tärkeää on, että elämässä on joku, joka tuntee sinut ja tietää mitä tarvitset.

Kun mietitään tulevaisuutta, ei tule kuuloonkaan, että kumpikaan luopuisi alasta sen vuoksi, että voisimme asua samassa paikassa. Molemmat tiedämme, että omasta jutusta kiinni pitäminen on todella tärkeää. Sitä tarvitaan, jotta voimme olla yksilöinä onnellisia.”

Oski ja Milla

Jasper kertoo:

"Kun juttelimme ensi kertaa, siinä oli heti jonkinlainen connection. Ensitapaamisen jälkeen huomasin, että molemmat olivat selvästi kovasti kiinnostuneita toisistaan.

Aluksi olin varma, että välillämme ei voisi koskaan tapahtua mitään. Ajattelin, ettei minulla ole mitään tsäänssiä. Sanoin jopa silloiselle kämppikselleni, että ei puhettakaan. Mutta kyllä se siitä lähti kehkeytymään.

Vaikka opiskelen nykyään oopperapuolella ja Noora on keskittynyt teatteriin, olemme periaatteessa samalla alalla. Työajat ovat monesti 24/7. Sitä on helpompi ymmärtää, kun ala on sama.

Eri kaupungeissa asuminen on vaikeaa, kun on tottunut olemaan tiiviisti yhdessä. Nyt on kuitenkin oikea aika keskittyä töiden saamiseen ja opiskelujen edistämiseen. Tällä alalla kaikki on kiinni omasta tekemisestä ja treenaamisesta. Kun asuu yhdessä, päivät menevät helpommin mukavuudenhaluiseksi hengailuksi.

Tampere–Helsinki ei ole mahdoton välimatka: junalla se menee puolessatoista tunnissa. Olisi vaikeampaa, jos toisen luokse ei pääsisi edes viikonloppuisin. Eihän tämä ole mikään optimaalinen tilanne, mutta tieto siitä, että toista pääsee näkemään auttaa kestämään välimatkan.

Alalle on luonteenomaista, että kaikki on epävarmaa -– ei mennä edes vuosi kerrallaan vain kuukausi, joskus jopa viikko. Ei voi mitenkään tietää varmaksi, mitä seuraavana vuonna tapahtuu. Mutta kyllä me selviämme, kävipä mitä tahansa.

Pitkä suhde tuo paljon tukea, turvaa ja vakautta. Kun molempien urapolku on epätasainen, on tärkeää, että viereltä löytyy oikea ihminen.

"Pitkä parisuhde on kuin vuosikertaviini – se paranee vanhetessaan”

Milla ja Oski löysivät toisistaan kumppanit nelikymppisinä. Pariskunta hakee kipinää suhteeseen matkustelusta ja luottavat yhteiseen kemiaan.



Milla kerto:

"Aiemmassa elämässäni elin avoliitossa muusikon kanssa. Hän kuitenkin menehtyi kaksi vuotta ennen kuin tapasin Oskin. Siskontyttäreni ehdotuksesta menin tapaamaan meediota, joka kertoi, että pettynyttä elämäntietä käynyt mies palaa suuren valtameren takaa. Meedio ei tiennyt muuta kuin etunimeni, enkä ollut vielä tavannut Oskia.

Näen joskus enneunia. Yhdessä unessa minulle kerrottiin, että tapaan tärkeän henkilön neljästoista päivä. Ja marraskuun 14. päivä vuonna 1992 tapasin Oskin. Olin lähtenyt siskontyttäreni ja hänen miehensä mukaan illanviettoon. Illan aikana Oski tuli juttelemaan minulle.

Illan jälkeen tapasimme pari kertaa, ja hän antoi minulle käsin kaiverretun kirjanmerkin. Minuun iski paniikki, ja pelkäsin, että kaikki menisi pieleen. Päätin lähettää kirjanmerkin hänelle takaisin. Oski kuitenkin soitti minulle perään ja sanoi, että lahjaa ei saa antaa takaisin.

Taisin olla hullu, kun meinasin jättää tämän ihmisen pois elämästäni. Ymmärsin, että tilanne vaatii minulta luottamusta siihen, että kaikki menee hyvin – ja onneksi tein niin. Mottoni on, että kaikella on aikansa. Joitain asioita elämässä ei voi väistää, mutta joihinkin voi vaikuttaa omalla tekemisellä. Se, millaiseksi elämä muodostuu, voi olla tosi pienestä kiinni.

Asuimme seitsemän vuotta avoliitossa, jonka jälkeen menimme naimisiin. Kemiamme pelaavat yhteen hyvin, ja täydennämme nykyään toistemme lauseita. Meillä on hauskaa yhdessä ja hulluttelemme jatkuvasti.”

Oski ja Milla

Oski kertoo:

"Asuin Floridassa kaksi vuotta, jonka jälkeen palasin Suomeen vuoden 1992 toukokuussa. Pian sen jälkeen tapasin Millan eräässä ravintolassa. Kun näin hänet ensimmäisen kerran, menin rohkeasti juttelemaan hänelle. Ilmoitin naapuripöytään, että tuon naisen kanssa minä tulen menemään naimisiin. Siitä on nyt 26 vuotta aikaa.

Olen kaivertaja, ja olin kaivertanut hopeiseen kirjanmerkkiin meidän molempien nimet. Onneksi emme eronneet, vaikka Milla lähetti kirjanmerkin minulle ensin takaisin. Pian muutimmekin jo yhteen, ja saman vuoden aikana menimme kihloihin Nashvillessä, Tennesseen osavaltiossa.

Käymme paljon yhdessä elokuvissa. Matkustamme paljon, ja olemme käyneet neljässäkymmenessä osavaltiossa Yhdysvalloissa. Lempikaupunkimme on ehdottomasti New York. Country-musiikin ystävänä viihdyn myös Nashvillessä, Tennesseessä.

Mielestäni parisuhteelle tekee hyvää matkustella. Maisemanvaihdokset piristävät, erityisesti kun niitä tekee yhdessä. Ne luovat suhteeseen väriä.

Olemme todella mukavuudenhaluisia. Lauantaisin lämmin sauna saattaa houkuttaa enemmän kuin hyvän bändin keikka kaupungissa. Pienistä asioista nauttiminen on meille yhteistä.

Menimme naimisiin vuonna 1999. Olen muusikko ja olen tehnyt tarinastamme laulunkin, jonka nimi on Sydänkehys. Ennen häitämme soitin eräälle radio-ohjelmalle, ja pyysin heitä soittamaan levyttämäni Tunteiden valssi -kappaleen meidän häävalssina. Sieltä tuli onnittelut sovittuun aikaan ja pyörähtelimme häävalssin kotona radion soidessa.

Milla on kiinnostunut kuvataiteesta, minä taas valokuvauksesta ja hyvästä musiikista. Yhdessä teemme elokuva-avustajan hommia. Olemme saaneet paljon uusia ystäviä elokuvamaailmasta, joita on kiva tavata. Milla on kiltti, ja hyvää ajatteleva. Hän tekee minulle hyvää.”

Joskus parisuhteet vaativat luottamusta toiseen ja uskoa yhteiseen hyvään. Me Kotimaan Energialla haluamme levittää sanomaa hyvän tekemisestä – olkaa hyviä toisillenne!

"Se on sellainen tunne, jolle ei ole sanoja”

Marja ja Tiia ovat olleet toistensa tukena, vaikka aina ei ole ollut helppoa. Sisarukset kertoivat meille tarinansa.



Marja kertoo:

”Pelkään ukkosta. Kun asuimme Keski-Suomessa sijaisperheessä, nukuimme aina samassa sängyssä, kaikki kolme – minä, Tiia ja meidän pikkuveli Roope. Asuimme siinä talossa kahdeksan vuotta, emmekä uskaltaneet kiukutella perheen vanhemmille. Heillä oli neljä omaa lasta, sitten olimme me kolme. Parhaimmillaan siellä oli 12 lasta. Tappelimme sitten keskenämme.

Synnyinkotimme oli Helsingin Jakomäessä. Kun olin kahdeksan, äiti kuoli keuhkokuumeeseen ja isällä oli alkoholiongelma. Onneksi meillä on toistemme lisäksi aina ollut turvaa äidin puoleisista sukulaisista.

Kun olin 16-vuotias, muutimme veljeni kanssa Keski-Suomesta. Asuimme toisessa sijaisperheessä Vantaalla puolentoista vuoden ajan. Sen jälkeen muutimme veljeni kanssa kahdestaan asumaan. Kuukausi muuton jälkeen meidän meillä kuoli.

18-vuotiaana minä ja pikkuveljemme muutimme Vantaalle, Tiia oli muuttanut Helsinkiin jo aiemmin. Isämme kuoli kuukausi sen jälkeen, kun muutimme pikkuveljeni kanssa pois Keski-Suomessa.

Olemme kaikki kolme päätyneet pääkaupunkiseudulle. Kun olemme yhdessä, ja silloinkin kuin emme ole, tiedän aina, että he ovat siinä läsnä. Ei tarvitse pelätä, että se toinen menisi pois, vaikka mitä tapahtuisikin. Minä olen meistä se hölöttäjä, alan helposti juttuun myös tuntemattomien kanssa.

Kun tulin raskaaksi 25-vuotiaana, omat pelot ja traumat oli pakko kohdata. En halunnut, että oma lapseni joutuu käymään läpi niitä tunteita, joita olin itse joutunut lapsena tuntemaan. Avioero lapsen isästä oli kova paikka, mutta se toi mukanaan myös paljon hyvää. Lapsi luottaa minuun, vaikka on muuten ujo ja arka. Olen rauhallinen ja iloinen. Meillä nauretaan paljon.

Olemme siskoni kanssa kasvaneet yhdessä, opimme toisiltamme uutta koko ajan. Tiian kanssa jaamme ilot ja surut ja silloin tällöin laulamme yhdessä karaokea. Käymme syömässä ja keilaamassa. Rankka lapsuus on myös antanut elämälle paljon. Osaan nauttia elämän pienistä hetkistä, siihen ei tarvita omakotitaloa tai hienoa autoa. Tiedän, että yhdessä selviämme mistä vain.

Marja ja Tiia

Tiia kertoo:

”Kun ajattelen taaksepäin elämää, tunnistan selvän muutoksen neljän vuoden takaa. Siihen saakka lapsuus oli seurannut mukana, vaikuttanut jokaisen ihmissuhteeseen, ahdistanut ja itkettänyt. Luulen, että siinä vaiheessa tapahtui jotain. Oli aika päästää irti.

En muista kauhean paljoa lapsuudestamme. Muistan, kuinka autoin veljeäni karkaamaan Keski-Suomesta isän luo Helsinkiin tai kuinka sijaisperheessämme vallitsevin tunteeni oli pelko. Oli henkisesti kova paikka, kun pienemmät sisarukset joutuivat jäämään Keski-Suomeen, kun muutin Helsinkiin 18-vuotiaana.

Pitkään olin tosi sinisilmäinen ja luotin kaikkeen kaikessa. Sitten, kun huomasin, ettei se aina kannata, menin toiseen ääripäähän. En luottanut kenenkään muuhun kuin sisaruksiini ja äidinpuoleisiin sukulaisiin. Homma meni jo ihan älyttömäksi ja epäilin kaikkea, mitä ihmiset sanoivat. Itsetuntoni oli silloin aivan nollissa. Piti ihan tietoisesti alkaa luottaa ihmisiin. Vuosien varrella olen joutunut tavalla tai toisella kasvamaan.

En osaa edes kuvailla, mitä tunnen siskoani kohtaan. Se on sellainen tunne, jolle ei ole sanoja. Marja on tuollainen hyvä tyyppi. Kun Marja tuli raskaaksi, tiesin, että hänestä tulee rakastava ja läsnä oleva äiti. Siitä ei ollut epäilystäkään.

Olen meistä kahdesta enemmän sellainen sivustaseuraaja, vähän arempi. Sisko on ollut läpi elämän se tuki ja turva. Jos meillä ei olisi toisiamme, niin sitten ei olisi kyllä mitään.”

Joskus teot kertovat rakkaudesta enemmän kuin sanat. Kiitos, kun saamme jakaa palan matkaa kanssasi.

"En ole kenenkään eteen tehnyt niin isoja asioita”

Janne ja Suvi eivät tee hyviä tekoja toisillaan vastapalveluksen toivossa vaan siksi, että hyvät teot tekevät onnelliseksi.



Janne kertoo:
”Silloin oltiin jo aamun pikkutunneilla. Tulin illalla suoraan töistä käymään kaverin luona, jossa oli bileet. Tarkoitus oli käydä vain moikkaamassa. Mutta sitten tapasin hänet.

Suvi on tosi kaunis nainen. Jokaisella saattaa olla semmoinen oma, tietynlainen ihanne kumppanista, ja Suvi osui siihen minun ihanteeseeni. Suvi vaikutti varmalta ja vahvalta naiselta.

Heti suhteen alussa aloin valmistautumaan rankkaan fitness-kilpailuun. Vuodenvaihteessa alkoi kisadieetti, joka kesti 16 viikkoa. Tiesin, että dieetin aikana kroppa ja mieli muuttuu.

Nopeasti homma menikin synkäksi, kun yöunet jäivät vähiin ja oma psyyke muuttui. Kisadieetin jälkeen romahdin. Jäin tyhjän päälle. Ajattelin, että minusta ei ole mihinkään ja Suvin kannattaisi etsiä joku parempi. Jos meille tuli pienikin riita, halusin vain juosta sitä pakoon.

Hän rakastui puheliaaseen ihmiseen, joka ottaa huomioon ja on läsnä. Sitten yhtäkkiä on edessä mies, joka ei puhu mitään, eikä vastaa edes puhelimeen.

Suhde olisi voinut päättyäkin siihen, mutta ei se päättänyt. Tiukoissa paikoissa Suvi uskoi minuun enemmän kuin minä itse.

Olen oppinut, että parisuhteessa toinen ei välttämättä toimi niin kuin itse toimisit samassa tilanteessa. Naisten ja miesten toimintatavat voivat olla erilaisia ja sen ymmärtämisestä muodostuu toisen kunnioitus. Vaikka muut asiat menisivät huonosti, ei niillä kannata pilata parisuhdetta. Hyvistä asioista pidetään kiinni.

Tässä suhteessa on helppo tehdä parhaansa, kun tietää, ettei tämä ole mikään peli. En tee kivoja asioita velvollisuudentunteesta tai vastapalkintona sille, että toinen tekee kivoja juttuja minulle. En mieti, mitä saan hyvillä teoillani takaisin. Teen niitä siksi, että se tekee minut onnelliseksi.

Suvi ja Janne

Suvi kertoo:
Janne jäi mieleen. Tietysti, kun se on tuollainen pitkä ja komea mies. Se oli avoin ja hauska, meillä oli samanlainen huumorintaju. Molemmat tykkäsimme keskustella.

Tuntui alusta alkaen siltä, että tuo ihminen on tarkoitettu minulle. Ei kukaan voisi olla oikeampi.

Tiesin, että Jannea odottaa kisaprojekti, ja että sen aikana hän tulee olemaan väsynyt ja flegmaattinen. Olin kuullut, että kisadieetin aikana parisuhde voi mennä karille. Mietin, että ei se niin paha voi olla. Mutta kyllä se voi.

En ole kenenkään eteen tehnyt niin isoja asioita. Halusin näyttää Jannelle, että en ole menossa mihinkään. Kun Janne sanoi, että suhde oli tässä, pistin vastaan. Soittelin perään ja ajoin häntä tapaamaan satoja kilometrejä, kun Janne oli laittanut puhelimen kiinni. Kaveritkin ihmettelivät, miksi juoksen jonkun miehen perässä.

Nyt olen tosi ylpeä siitä, että taistelin.

Jannen kanssa arki tuntuu hyvältä, Janne osaa luoda hyvän fiiliksen. Nukumme sylikkäin, halailemme paljon ja saan joka päivä kuulla olevani rakastettu ja kaunis. Nyt, jos on vaikeaa, Janne on se ihminen, joka sanoo ensimmäisenä ”minä olen tässä”.

Ei ole sellaista sitten kun -elämää. Suhteen ansiosta olen oppinut, mitä tarkoittaa olla oikeasti sitoutunut toiseen ihmiseen ja omistautunut suhteelle. Päätimme olla yhdessä, ja siihen minä uskon.”

Kotimaan Energialle olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet. Hyppää kanssamme pitkään suhteeseen – me pidämme sähkön ilmassa.

"Emmi on auttanut minua pääsemään siihen, missä olen nyt”

Mikko ja Emmi ovat parin vuoden aikana käyneet läpi enemmän muutoksia kuin monet parit käyvät vuosikymmenen aikana.



Emmi kertoo:
”Meidän tarina alkoi vuonna 2013, kun yritykseni oli saanut hienon uuden asiakkaan, jonka tapahtumamarkkinoinnista vastasin. Ehdotin, että osallistuisimme Barcelonassa järjestettäville messuille. Sen jälkeen olemmekin matkanneet Barcelonan messuille seitsemänä peräkkäisenä vuotena.

Ennen messuja tapasimme asiakkaani uuden myynti- ja markkinointijohtajan, Lontoossa asuvan Mikon. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, oikeastaan päinvastoin.

Ensikohtaamisen jälkeen näimme toisemme joka vuosi Barcelonan messuilla. Jokin voima veti Mikkoa minun puoleeni, mutta en tehnyt asian eteen mitään. Vuonna 2016 Mikko ilmoitti ilmestyvänsä oveni taakse Helsinkiin messujen jälkeisenä sunnuntaina.

Samana vuonna päätin jättää työni Suomessa ja muuttaa Lontooseen.

Viime kesänä vietimme 30 päivää Kroatiassa. Sinä aikana tulin raskaaksi. Mikko oli aiemmin ajatellut, että ei halua naimisiin. Viime jouluna hän kuitenkin kosi minua.

Halusin synnyttää Suomessa. Maaliskuussa 2018 muutimme Suomeen ja huhtikuussa menimme epäromanttisesti naimisiin maistraatissa. Isot häät järjestetään varmaan ensi kesänä.

Mikko on rakentanut koko omaisuutensa itse. Kaiken myllytyksen keskellä Mikko menetti koko omaisuutensa ja joutui suuren lakikiistan keskelle. Se on vieläkin kesken. Kaikesta olemme kuitenkin selvinneet yhdessä.

Rakastan muutosta. On kivaa aloittaa puhtaalta pöydältä. Elämme minimalistisesti ja niin, ettei ympärillämme ole liikaa tavaraa. Jos ei ole tyytyväinen elämäänsä, pitää uskaltaa muuttaa sitä.

Moni saattaa kauhistella ikäeroamme, mutta tuollaiset asiat eivät merkitse meille mitään. Parisuhde elää jatkuvasti. Ainoastaan pitkäaikaisen kumppanin kanssa voi muistella yhteisiä muistoja ja vaiheita. Pitkäaikaiset parisuhteet ovat kauniita.

Mikko ja Emmi

Mikko kertoo:
”Kun meidän tarinamme alkoi, olin juuri aloittanut uudessa firmassa. Kun minut pyydettiin kokoushuoneeseen puhumaan Emmin firman kanssa toteutettavasta projektista, vastustin ideaa.

Muistan tilanteen selkeästi. Livistin paikalta heti kun pystyin, ja asenteeni taisi olla ylimielinen. Poistuessani paikalta muistan sanoneeni jotain omasta mielestäni nokkelaa. Joku vastasi minulle vähintään yhtä nokkelasti takaisin. Se oli Emmi, jonka ääneen ja nokkelaan kommenttiin kiinnitin huomiota.

Muutin Englantiin vuonna 2007, jossa asuin kaksitoista vuotta. Minulla oli liitto, ja siitä liitosta poika. Matkustin työni puolesta yli kaksisataa päivää vuodesta.

Parisuhteeni loppui vuonna 2016. Rakensin elämäni alusta ja suuressa lontoolaisessa asunnossa oli aluksi pelkkä ilmapatja. Emmi auttoi minua ja tuli käymään melkein joka viikonloppu.

Emmi on auttanut minua pääsemään siihen, missä olen nyt. Löysin Emmistä ihmisen, jonka kanssa pystyn keskustelemaan. Hänellä on hyvä asenne, hyvä huumorintaju ja hän on todella älykäs. Emmi on saanut minut myös ymmärtämään, että raha ei merkitse kaikkea.

Kaipaan jatkuvaa muutosta. Olemme asuneet Lontoon lisäksi Brysselissä ja Romaniassa. Muutimme Suomeen maaliskuussa ja lapsi syntyi toukokuussa. Syksyllä muutamme Malagaan.

Elämä on pitkä ja vielä on paljon koettavaa. Joku voi ajatella joutuneensa eri tilanteisiin, mutta koen, että minä olen päässyt tähän.

Me Kotimaan Energialla uskomme pitkäaikaisiin asiakassuhteisiin. Haluamme kiittää pitkäaikaisia asiakkaitamme. Meille et ole itsestään selvä.

Etkö ole vielä Kotimaan Energian asiakas?

Solmi mutkaton sähkösopimus